Nojoo, perjantaina vietettiin Villen lame-synttäreitä etukäteen. Katottiin leffaa, syötiin pitsaa ja jätettiin suosiolla vuhuu_18_v- fiilistelyt sunnuntaille. Pitsan päällä paloi asianmukaiset kynttilät ;)
Mun oli tarkoitus leipoa, mutta kakku paloi syömäkelvottomaksi. Oon aina sanonut, etten osaa leipoa mitään muuta kuin pitsaa ja kappas perjantaina sekin paloi. Peittelin ovelasti mustat kohdat rucolalla.
Lauantai oli täynnä ohjelmaa. Kävin keskustassa shoppailemassa, ja sen jälkeen isän ja veljen kanssa etkokebabinpuolikkaalla. Juotiin kotona vielä glögit ja sen jälkeen suuntasin Eeville fiilistelemään. Suunnatiin taas rilloon ja tanssahtelin kuskin soittoon asti. Sunnuntaina oli Villen sukulaissynttärit, joista asti olen hiihtänyt samassa paidassa, jonka ostin lauantaina.
The pinkki huulipuna, rakkauspaita ja kerrankin onnistunut kalanruotoletti.
Talvineulettakki löytyi myös lauantaina. Se on ihanan lämmin ja uppoan siihen varmasti loppuviikoksi, ellei lääkäri-setä tee ihmeitä ja piristyn niin, että lopetan peikkoilun! Tämänkin valitus merkinnän tekemiseen meni luvattoman pitkään. Noora heitti mua haasteella, jonka lupaan tehdä piakkoin. Nyt unta, jos vaikka huominen olisi parempi ;) yöt!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti