Kun lähdettiin Pariisista siellä paistoi Aurinko ja oli +25 astetta. Ostin itselleni tuliaisiksi uuden toppatakin ja, koska kerran satoi lunta niin annan itselleni luvan pukea sen huomenna, vaikka jäätyisinkin sitten tammikuussa ;) Vaikkei sää ihan niin mahtavat koko reissua olleet, en käyttänyt takkiani kuin yhtenä sateisempana päivänä!
Kun saavuttiin hotellille ja huoneeseemme joka oli seitsemännessä kerroksessa, avasimme ranskalaisen parvekkeemme ja tämä maisema oli ensimmäinen mitä näimme. Parasta oli, että Eiffeltornin valoshow oli juuri menossa. Täydellisempää loman alkua saisi toivoa!
Seuraavana päivänä suunnattiin Louvreen. Toi kuva Mona Liisasta kuvatsaa täydellisesti sitä tilannetta ja ihmismassaa, joka pyrki valokuvaamaan pikkuista taulua seinän keskellä.
Louvresta jatkettiin Tulierisin puiston läpi Champs Élyséetä pitkin riemukaarelle ja sieltä Eiffel-tornille, jonka kakkoskerrokseen mekin noustiin. Näkymät oli kyllä huikeat! Käytiin matkan aikana melkein kaikki perinteiset turistikohteet läpi. Kuvattiin sateella Notre Damea, istuttiin Sacre Coeurilla laulamassa, poseerattiin Moulin Rougella, käytiin juomassa Oranginat Amélien kahvilassa ja paistateltiin viimeistä päivää Luxemburgin puistossa. Vietettiin yksi yö Montparnassella ja hotelli siellä oli aivan montparnassen tornin vieressä.
![]() |
Ihanat turistikuvat, missä möhkäleet on keskellä :D |
Bistrossa :) |

Matka oli aivan täydellinen kokonaisuus kulttuuria, shoppailua, syömistä ja ihan vain oleilua ja Pariisin kaduilla kävelyä. Toisaalta se, että oltiin Annarosan kanssa yhdessä unelmoita matkasta jo pari vuotta teki siitä vielä mahtavamman. Mahtavaa oli myös huomata, että vaikka ranskan tunneista on vierähtäny tovi, pärjätiin silti hyvin en francais ;)
Parasta matkaseuraa ja punaiset huulet |
Nyt unínumaan lumisesta Pariisista, yöt taas!
Ihanat noi teijän nimet noissa pahvimukeissa :D
VastaaPoistaHahahha söpö myyjä kysy meiltä "Udon't speak French" Oltii iha et eeeei :D
Poista